Harjoittelu metsätiimissä tarjosi näkemystä puukaupan arkeen

Kuluneen kesän aikana saimme osaksi metsätiimiä Oona Sundin, joka suoritti meillä agrologiopintoihinsa liittyvän harjoittelun. Vaikka agrologiopinnoissa pääpaino on maataloudessa, halusi hän laajentaa osaamistaan myös metsätalouden puolelle. Oonalla on takanaan kaksi vuotta agrologiopintoja Jyväskylän ammattikorkeakoulussa, ja harjoittelu Myllyn Miehellä osui juuri sopivaan vaiheeseen hänen opintojaan.

 ”Metsäala on aina kiinnostanut kovasti ja agrologeilla on yllättävän laaja mahdollisuus työllistyä myös sillä saralla. Maa- ja metsätalous kulkevat monella tapaa käsi kädessä, joten ymmärrys kummastakin näkökulmasta tuntuu tärkeältä. Oma taustani on maatalouden parissa, joten toivoin saavani uusia näkökulmia harjoittelun kautta”, Oona kertoo.

Monipuolisia työtehtäviä metsätiimin arjessa

Harjoittelun aikana Oona pääsi monipuolisesti kiinni metsätiimin arkeen ja sen vaihteleviin työtehtäviin. Työpäivät pitivät sisällään esimerkiksi ajokoneurakoitsijoiden työn järjestelyä ja metsänomistajien informointia, työmaiden luovutusta eteenpäin hake- ja kaivinkonekuskeille sekä puukauppaan liittyvää avustamista, kuten kauppojen kirjaamista järjestelmiin sekä kauppakirjojen valmistelua. 

Arki vei myös maastoon: Oona kävi puunostoreissuilla hankintaesimiesten kanssa, tarkasti kasojen sijainteja, merkitsi kuviorajoja leimikoilla ja etsi uusia varastopaikkoja puille. Lisäksi hän osallistui tienkunnon tarkastuksiin ja lanauksen järjestelyihin. Kesän aikana Oona ehti olla mukana myös Myllyn Miehen tapahtumissa, kuten Metsäpäivässä ja Eräpäivässä, joissa hän avusti järjestelyissä sekä tapahtumien aikana. Työnkuvaa täydensivät myös erilaiset selvitykset ja tietojen kokoaminen Exceliin.

Erityisesti mieleeni jäi harjoittelun alkupuolella päivä, jolloin tuurasin hankintaesimiehiä heidän reissunsa aikana hoitaen heille tulleet puhelut. Pääsin hyppäämään siinä sopivasti syvään päätyyn ja oppimaan puun ostosta, sekä kehittämään myös omaa asiantuntijuuttani.”, Oona kertoo.

Käytännön oppia puukaupasta

Harjoittelujakson tavoitteena oli tarjota aito kuva käytännön tehtävistä puukaupan parissa ja syventää metsäalaan liittyvää osaamista. Oonan kohdalla tämä toteutui erinomaisesti, sillä harjoittelu täydensi hänen aiempaa maatalouspainotteista taustaansa. ”Harjoittelu täydensi hyvin osaamistani etenkin puukaupan ja energiapuunkorjuun osalta, joita opinnoissa ei käsitellä kovin syvällisesti,” Oona kertoo.

Kesän aikana hän pääsi seuraamaan läheltä koko energiapuun ketjua puun ostosta haketukseen ja aina lämpölaitoksiin asti. Tehtävien kautta hänelle hahmottui selkeä kuva prosessin monivaiheisuudesta ja sen merkityksestä osana uusiutuvan energian tuotantoa. “Yllättävintä harjoittelussa oli työnkuvan laaja-alaisuus. Kesän aikana kertyi kokemusta muun muassa energiapuunkorjuun koko ketjusta puun ostosta haketukseen ja lämpölaitoksiin saakka. Samalla kehittyivät asiakaspalvelutaidot ja asiantuntijamainen ote työhön”, Oona kuvailee.

Harjoittelusta eväitä tulevaisuuteen

Kesän aikana Oona koki saaneensa sopivasti sekä vastuuta että vapautta oppia. ”Sain alusta asti tilaa oppia ja kehittyä, mutta myös selkeät vastuualueet. Työporukka otti minut hyvin vastaan ja harjoittelijana sain aina tarvittaessa apua, mutta myös luottoa hoitaa omat tehtävät,” hän kertoo. Harjoittelu vahvisti myös tulevaisuuden suunnitelmia. Oonan mukaan kesä selkeytti kuvaa siitä, millainen työnkuva sopii hänelle ja missä tehtävissä hänen vahvuutensa pääsevät parhaiten käyttöön. ”Urahaaveet maa- tai metsätalouden asiantuntijatehtävissä muuttuivat realistisemmiksi hyvin sujuneen harjoittelun myötä”, hän toteaa.

Oonan kesä Myllyn Miehellä oli antoisa ja opettavainen kokemus, ja hän suosittelee yritystä harjoittelupaikkana. ”Työnkuvani oli monipuolinen, harjoittelun tavoitteet täyttävä ja opettavainen”, Oona toteaa. Vaikka virallinen harjoittelujakso päättyi kesän lopussa, Oona jatkaa meillä töissä opintojensa ohella.